Valokuvauspalvelut yksityisille

Erikoisosaamistani on henkilöiden valokuvaaminen. Valokuvaan kaikki tapahtumat ja juhlat häistä hautajaisiin. Ikimuistoista tapahtumaa on mukava muistella vielä kymmenienkin vuosien jälkeen laadukkaiden valokuvien kautta. Ei ole asiaa, mikä ei olisi ikuistamisen arvoinen!

Kuvauksia edeltää keskustelu, jossa sovitaan kuvausten yksityiskohdat, toimintatavat ja tavoitteet yhdessä asiakkaan kanssa. Esimerkiksi missä valokuvaus tapahtuu? Mihin valokuvaaja keskittyy? Mikä on tapahtuman aikataulu ja kuinka se vaikuttaa kuvauksiin (esimerkiksi siirtymän juhlapaikkojen välillä)? Valokuvaukset suunnitellaan kuitenkin aina teidän, ei valokuvauksen ehdoilla.

Kaikki kuvattavat ovat yksilöllisiä persoonia, kukin eri piirteineen ja olemuksineen. Haluan tämän näkyvän myös ottamissani valokuvissa. Pyrin välttämään keinotekoisia ja monesti jäykkään lopputulokseen johtavia poseerauksia ja löytämään sen sijaan jokaiseen kuvaan ripauksen yllätyksellisyyttä sekä ympäristöstä, että kuvattavista.

Kuvaustapahtuman jälkeen asiakas saa itselleen kaikki valokuvat digitaalisessa muodossa. Onnistuneimmat valokuvat jälkikäsitellään digitaalisesti. Valokuvat toimitetaan asiakkaalle pääsääntöisesti digitaalisessa mudossa DVD:llä. Toimitusaika on yleensä 1-3 päivää asiakkaan maksaman kuvauslaskun jälkeen.

Valokuvien tekijänoikeus säilyy valokuvaajalla. Kuvia ei saa jälleenmyydä tai julkaista (mukaan lukein henkilökohtaiset internet-sivut, lehdet, muut mediat) ilman valokuvaajan suostumusta. Kopioiden antamien sukulaisille, ystäville ja tuttaville on sen sijaan täysin sallittua.

Valokuvauspalvelut yrityksille

Laadukkaat valokuvat ovat yritykselle kannattava ja pitkäikäinen sijoitus markkinointi- ja viestintämateriaalin tueksi. Ammattimaiset valokuvat kotisivuilla, yritysesitteessä tai mediatiedotteessa voivat olla ratkaisevassa roolissa viestinnän onnistumiseksi.

Yrityskuvaukset sovitaan erillisellä sopimuksella. Itse valokuvaamista edeltää palaveri, jossa selvitetään kuvauksen tavoitteet ja asiakkaan tarpeet. Palvelun lopputuloksena yritys saa käyttöönsä kaikki kuvausten kuvamateriaalit digitaalisesti jälkikäsiteltynä.

Valokuva: vauva - valokuvaaja Asko Veteläinen